Lehdistötiedote / Julkaisuvapaa 21.5.2008, klo 10
Saimaa Gardens – elämyksiä luonnonkauniin Saimaan rannalle
Saimaa Gardensista muodostuu lähivuosien aikana maamme johtava matkailu- ja vapaa-ajankeskus Saimaan alueelle. Yli 300 hehtaarin kokoiselle alueelle rakentuu muun muassa viihdekylpylä, golfkenttä, monitoimiareena, lukuisia ravintoloita, runsaasti ostos- ja harrastusmahdollisuuksia sekä majoitustilat 8 000 matkailijalle. Saimaa Gardens on Pohjoismaiden suurin rakenteilla oleva matkailukohde.
Suomen matkailun kärkihanke
Saimaa Gardensin alue sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Saimaan rannalla Joutsenon ja Imatran läheisyydessä. Alueella on vahva historiallinen tausta kylpylä- ja hotellitoiminnassa jo 1800-luvulta lähtien. Nyt tälle paikalle rakentuu nykyaikainen ja Suomen oloissa ainutlaatuinen matkailu-, hyvinvointi- ja elämyskeskittymä. Saimaa Gardens tulee myös olemaan lähinnä Pietaria sijaitseva matkailukohde Suomessa. Matkaa Pietariin on 230 km ja Helsinkiin 250 km. Lähialueella on noin kahdeksan miljoonaa asukasta.
Vuonna 2005 alue siirtyi ympäristöineen Joutsenon omistukseen, minkä jälkeen kaupunki käynnisti alueen uudelleen käytön suunnittelun. Alueelle tulevan keskuksen yleis- ja asemakaavat on hyväksytty toukokuussa 2007. Projektiin liittyvän tieverkoston sekä kunnallistekniikan rakentaminen on alkanut Joutsenon kaupungin toimesta ja on osittain valmis palvelemaan rakennuttajia jo kevään 2008 kuluessa. Projektin kiinteistöinvestoinnit on suunniteltu toteutettavaksi 2008–2015 välisenä aikana.
Saimaa Gardensin pääsuunnitteluperiaate on luoda yhtenäinen kokonaisuus, jossa vanha ja uusi rakennuskanta muodostavat toimivan kokonaisuuden. Osayleiskaavan mukaista kortteleiden kokonaisrakennusoikeutta on jopa 187 000 kerrosneliömetriä.
Holiday Club Saimaasta alueen vetonaula
Saimaa Gardensin ytimen muodostaa Holiday Club Saimaa -palvelukokonaisuus, joka on Holiday Club Resorts Oy:n isoimpia hankkeita. Kokonaisinvestointi kohteeseen on seuraavien vuosien kuluessa yli 150 miljoonaa euroa.
Holiday Club Saimaan kylpylähotelli ja 300 viikko-osakehuoneistoa tulevat sisältämään noin 3 500 vuodepaikkaa. Kylpylähotelli tulee lukeutumaan Suomen suurimpiin kylpylöihin, joka käsittää allastilan, saunamaailman ja day span. Kylpylän allasalue tulee olemaan kooltaan 1 800 m2 ja painottuu toiminnaltaan leikkimieliseen esiintymiseen ja osallistumiseen.
Ravintola- ja anniskelutilaa Holiday Club Saimaaseen valmistuu noin 2 300 asiakkaalle. Laajaan palvelutarjontaan kuuluu myös keilahalli, myymälöitä, parturi ja kosmetologi sekä muita hyvinvointipalveluita.
Kylpylähotellin yhteyteen rakennetaan monitoimiareena 4 000 hengelle. Areena sisältää esimerkiksi täysimittaisen jäähallin. Se tarjoaa myös moninaisia sisäliikuntamahdollisuuksia sekä tapahtumapalveluita, joihin kuuluvat erilaiset messu- ja viihdetapahtumat.
Lisäksi Holiday Club Saimaan läheisyyteen rakentuu täysimittainen, 18-reikäinen golfkenttä ratoineen ja lähipeluualueineen. Kentän oheen valmistuu 9-väyläinen pitch & put -kenttä lasten ja muiden golfaloittelijoiden tarpeisiin.
Palvelutarjonnassa jokaiselle jotakin
Saimaa Gardensiin tullaan rakentamaan erittäin monipuolinen ja korkeatasoinen palvelukokonaisuus, joka tulee sisältämään muun muassa:
- Yksilöllisiä vapaa-ajan asuntoja
- Laajan kirjon hyvänolon palveluja kaikille ikäryhmille
- Shoppailumaailman, jossa lukuisia outlet- ja erikoistavaramyymälöitä
- Ulkoilu- ja virkistysreittejä sekä safaripalveluja
- 75-paikkaisen huvivenesataman
- Yrityspalvelu-, innovaatio- ja koulutuskeskuksen
- Mahdollisuuden järjestää festivaaleja sekä tori- ja konserttitapahtumia jopa 15 000 hengelle
- Teemapuiston lapsille ja lapsenmielisille
Alueen ympäristövaikutus otettu huomioon
Saimaa Gardens on suunniteltu mahdollisimman vähän luontoa kuormittavaksi. Rakennusvaiheessa ja myöhemmin matkailu- ja vapaa-ajankeskuksen ollessa toiminnassa otetaan aina huomioon myös ekologiset seikat.
Saimaa Gardens käyttää pääenergianlähteenään ympäristöystävällistä maakaasua. Kylpylähotelli ja sen yhteydessä oleva jäähalli käyttävät edistyksellistä lauhdelämmön vaihtoa, mistä seuraa huomattavia energiasäästöjä. Lisätehokkuutta ja luontoystävällisyyttä saavutetaan myös kierrätyksellä ja keskitetyllä jätehuollolla.
Hankkeen takana kiinteistökehityksen ammattilaiset
Joutsenmaa Oy vastaa Saimaa Gardensin palveluiden liiketoimintamallien ja markkinoinnin kehittämisestä. Joutsenon kaupungin kanssa kesäkuussa 2006 tehdyn aie- ja kehityssopimuksen sopimuksen mukaisesti Joutsenmaa Oy hoitaa koko alueen palvelurakenteen kehittämisestä sekä tulee tekemään kaikki tarvittavat maa-alueiden ja kiinteistöjen kaupat alueelle sijoittuvien palveluyrityksien ja kiinteistösijoittajien kanssa.
Lisätietoja:
www.saimaagardens.fi
Ilkka Suominen, toimitusjohtaja, puh. 0500 533 700
Jari Mutikainen, projektijohtaja, puh. 045 657 5862












