.jpg)
New Port Saimaa Gardens venesatama avattu
Lappeenrannassa Saimaa Gardensin vapaa-aikakeskuksessa on otettu käyttöön uusi huvivenesatama. Sataman avajaisia vietettiin kauniin kesäsään vallitessa, kauniina kimaltavien, sinisten Saimaan aaltojen loiskeessa.
New Port Saimaa Gardens kuuluu Marinetek Marinas Oy:n uuteen satamaketjuun, ketjuun kuuluvia satamia on myös Espoossa, Kotkassa ja Padasjoella. Marinetek Marinas Oy:n tarkoituksena on vastata veneilijöiden muuttuvaan kysyntään. Tarvitaan uusia monipuolisia palveluita veneiden koon ja tekniikan kehittyessä, kertoo johtaja Ilkka Seppälä Maritekistä.
Nyt Saimaa Gardensissa käyttöönotetussa satamassa on viisikymmentä venepaikkaa, joissa on sekä päivä- ja kausipaikkoja. Paikkoja on 6-9 metrisille veneille, suuremmat veneet kiinnitetään kylkikiinnityksenä aallonmurtajaan, jatkaa Seppälä.
Saimaa Gardens projekti on ollut mittava ponnistus myös kaupungille. Olemme tyytyväisiä, että projekti on jälleen yhdeltä osaltaan käynnistynyt suunnitelmien mukaisesti ja saanut toteuttajakseen myös kansainvälisesti tunnetun toimijan Maritek Groupin, iloitsee Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Kari Korkiakoski. Kuntatalous elää voimakkaassa kustannuspaineessa joten yksityiset sijoitukset myös veneilypalveluihin ovat erittäin tervetulleita, toteaa Korkiakoski.
Nyt avattu satama on merkittävä askel Gardensin palvelutarjonnan laajentamisessa. Sataman lisäksi kohteessa on jo nyt saatavissa ohjelmapalvelut ja majoituspalvelut, kertoo kokonaisprojektin etenemisestä Miriensis Oy hallituksen puheenjohtaja Jorma Vaajoki. Seuraavaksi kohteeseen avautuu, laitureiden edustalle kalakioski josta on myös kahvio- ja ruokapalvelut. Palveluista vastaa Leader Fish , jolla on vastaavaa toimintaa myös Nuijamaan raja-aseman läheisyydessä.
Sataman palveluiden järjestämisestä vastaa Salpa Safarit Oy. Heinäkuun alkupuolella laitureille asennetaan myös vesi- ja sähköpisteet. Satamaa lähellä olevassa toimipisteessään Salpa safareilla on veneilijöille myös sauna- ja pesupalvelut, kertoo Petri Parkko. Ensimmäiset veneilijät ovat jo löytäneet sataman ja kysyntää paikoista on ollut jo nyt. Runsaasti veneilijöitä Rauhan rantaan odotetaan saapuvaksi myös GoSaimaa Fun messujen aikaa heinäkuun lopulla. Erityisjärjestelyillä voimme ottaa laitureiden messujen aikaan liki sata venettä, arvioi Parkko.
Lisätietoja: www.marinetek.net www.saimaagardens.com
Kati Lindström, johdon tiedottaja Marinetek Group Oy (+358 40 729 7028, kati.lindstrom@marinetek.net).
Kari Suonsilta, toimitusjohtaja Marinetek Marinas Oy (+358 40 833 0007, kari.suonsilta@marinetek.net).
Ilkka Seppälä, CEO Marinetek Group Oy (+358 50 5522222,
ilkka.seppala@marinetek.net).
Ari Heinonen, markkinointijohtaja Saimaa Gardens (+358 500 573217, ari.heinonen@saimaagardens.com).
Saimaa Gardensista muodostuu lähivuosien aikana johtava matkailu- ja vapaa-ajankeskus. Yli 300 hehtaarin kokoiselle alueelle rakentuu muun muassa viihdekylpylä, golfkenttä, monitoimiareena ja lukuisia ravintoloita sekä majoitustilat 8000 matkailijalle. Alueen runsaisiin palveluihin kuuluvat myös muun muassa huvivenesatama ja safaripalvelut Saimaalla. Tavoitteenamme on houkutella vuosittain satojatuhansia vierailijoita.












