Saimaa Gardens logo




   

Marinetek Marinas Oy ryhtyy rakentamaan Suomeen valtakunnallista venesatamaketjua, nimeltä New Port. Kaudelle 2009 yritys avaa ensimmäiset neljä venesatamaa. Nykyisen Espoon Keilalahden venesataman lisäksi New Port- lippu nousee salkoon Kotkassa, Joutsenossa ja Padasjoella. Myös jatkossa rakentamisvauhti tulee jatkumaan kiivaana. Yhtiö on valmis investoimaan Suomessa seuraavan viiden vuoden aikana yli 30 miljoonaa euroa uusiin ja nykyaikaisiin New Port -satamiin.
Marinetekin mittava investointi tulee tarpeeseen. Nykyinen venesatamakanta on päässyt monin paikoin pahasti rapistumaan eikä se vastaa enää nykyaikaisen veneen ja veneilijän tarpeita.
”Suomessa on nousukauden aikana myyty veneitä enemmän kuin koskaan. Tässä vauhdissa venesatamarakentaminen ei ole pysynyt mukana. Monet venesatamat ovat kuntonsa vuoksi jopa vaarallisia käyttää. Kysynnän ja tarjonnan välinen kuilu on kasvanut jo monen veneilijän mielestä sietämättömäksi”, toteaa Marinetek Group Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Seppälä.
Yrityksellä on tavoitteena laajentaa kesällä avattavia satamia kysynnän mukaan ja niiden lisäksi käynnistää 3-4 uutta satamaprojektia vuosittain. Kaikki rakennettavat satamat toteutetaan saman konseptin mukaan, joka tarjoaa valittuun kohteeseen korkeatasoisen, nykyaikaisen, turvallisen ja räätälöidyn kokonaisratkaisun.  
”Tavoitteemme on rakentaa Suomeen 15-20 venesatamaa viidessä vuodessa ja sen lisäksi kymmenkunta muihin Pohjoismaihin ja Baltiaan. Urakka on kova ja siihen ei välttämättä monen kunnan rahkeet riitä. Yksityistämällä satamatoimintaa pieneneville verovaroille vapautuu uusia kohteita”, jatkaa Seppälä.
Taloudellinen taantuma ja erityisesti venealan ahdinko ei pelota Marinetekia. Yritys lähtee siitä, että nykyinen venekanta riittää kannattavalle investoinnille. Suomi on täynnä 80-luvulla rakennettuja venesatamia, jotka pitää joko kunnostaa tai hävittää. Mallia haetaan pohjoismaiden ulkopuolelta, jossa venesatamien pyörittäminen on yksityistä liiketoimintaa.
”Nyt on oikea aika investoida ja panna venesatamat kuntoon. Työvoimaa on saatavilla ja rakentamisen hintataso on alhaalla. Kun uusi nousu käynnistyy, lisääntyy myös venemyynti ja hyvien venesatamien kysyntä.”
Marinetekin New Port satamakonseptiin kuuluu mm. aallonvaimentimet, järeät betonikantiset laiturit, käveltävät venepuomit, laitureiden sähkö- ja vesihuollon sekä tapauskohtaisesti räätälöidyn palvelukonseptin. Harrastustoimintaa varten on oma venekerho, New Port Yacht Club.
Marinetek Marinas kuuluu suomalaiseen Marinek Group- konserniin, joka on Euroopan suurin laituri- ja venesatamarakentaja. Yhtiö on toimittanut yli 2000 venesatamaa 35 maahan. Kuuluisimmat kohteet ovat: Palm Jumeirah Dubaissa, Porto Garras Kreikassa, Grand Harbour Maltalla, Mandalina Kroatiassa, Carrickfergus Pohjois-Irlannissa ja Port Luis Grenadassa. Suomessa Marinetek tunnetaan korkealuokkaisten venesatamien ja huvilalaitureiden lisäksi mm. kelluvista taloista sekä Muumimaailman ja Tahkon ylikulkusilloista.  
Lisätietoja:
www.marinetek.net
Kati Lindström, johdon tiedottaja Marinetek Group Oy (+358 40 729 7028, kati.lindstrom@marinetek.net).
Kari Suonsilta, toimitusjohtaja Marinetek Marinas Oy (+358 40 833 0007, kari.suonsilta@marinetek.net),
Ilkka Seppälä, CEO Marinetek Group Oy (+358 50 5522222,
ilkka.seppala@marinetek.net),
 
Marinetek Group Oy ja Marinetek Marinas Oy 
 
Marinetek Marinas kuuluu Marinetek Group- konserniin, joka on suomalainen ja Euroopan suurin laiturivalmistaja. Marinetek on perustettu vuonna 1994 ja se on siitä asti kasvanut kovalla vauhdilla. Konserniin kuuluu nykyisin 13 tytäryhtiötä, jotka toimivat yhdeksässä maassa. Marinetek- tuotteita valmistetaan lisenssillä seitsemässä maassa.
 
Marinetek on toteuttanut yli 2000 venesatamaa 35 maahan.
 
Marinetek Marinas Oy:n ensimmäinen New Port- satama valmistui jo vuonna 2000 Espoon Keilalahteen. Se on edelleen Pohjoismaiden nykyaikaisin venesatama. Myös muut kohteet tullaan toteuttamaan korkeatasoisina ja paikalliseen ympäristöön ja venekantaan räätälöitynä. New Port- ketjun venesatamayhtiöt ovat kaikki Marinetek Marinas Oy:n tytäryhtiöitä.
 
 
Marinetek Group Oy:n tytäryhtiöt (kotipaikka suluissa):
 
Marinetek Finland, valmistus- ja myyntiyhtiö (Suomi)
Marinetek Latvia, valmistus- ja myyntiyhtiö (Latvia)
Marinetek NCP,valmistus- ja myyntiyhtiö (Kroatia)
Marinetek DAS, valmistus - ja myyntiyhtiö (Turkki)
Marinetek NA, valmistus- ja myyntiyhtiö (Pohjois-Amerikka)
Marinetek MEA , valmistus- ja myyntiyhtiö (Yhtyneet Arabiemiraatit)
Marinetek UK,valmistus- ja myyntiyhtiö (Englanti)
Marinetek India, valmistus- ja myyntiyhtiö (Intia)
Marinetek Sweden, myyntiyhtiö (Ruotsi)
Marinetek Marinas, rakennuttamisyhtiö, New Port- ketjun emoyhtiö (Suomi)
Marinetek Construction, rakennusyhtiö (Suomi)
Marina Housing, kelluvien erikoisratkaisuiden kokonaistoimittaja (Suomi)
Marinetek Vantaa Factory Oy, kiinteistöyhtiö (Suomi)
 

 

Takaisin